Vastahan ne oli ensimmäiset bileet maaliskuussa 2006 Factoryssä?! Aika lentää!
SYNΛPSI järjestää 14-vuotisjuhlat perjantaina 20.3.2020, jolloin parhaimman DJ-vetoisen musiikin lisäksi tankotanssiesitys takaamassa viihtymisen illasta aamuun saakka.
Kategoria: news
Vuosi 2019 paketoidaan perjantaina 13. päivä joulukuuta. Samalla myös SYNΛPSIn tuorein inkarnaatio, niin kutsuttu 3.0 -versio täyttää vuoden, sillä ensimmäinen tapahtumahan uudella idealla pidettiin joulukuussa 2018 Club X:ssä.
Tapahtuman liput myynnissä nyt tapahtuman omalla sivulla. Normaalia halvemmat (12€) aikaisen linnun liput saatavilla 29.11. asti.
Comments closedSYNΛPSIn koti Club X on tehnyt muuttoa uuteen paikkaan pitkin syksyä, ja heinäkuussa alkanut uuden paikan remontointi on jo päässyt siihen vaiheeseen että paikka on bilevalmis. Club X:n uusi osoite on Mäkelänkatu 54A (Vallila), ja ensimmäinen SYNΛPSI -ilta siellä vietetään perjantaina 1.11.
Uusi paikka avaa jälleen kasan uusia mahdollisuuksia SYNΛPSIlle, sillä nyt ollaan päästy olemaan mukana jo uuden paikan remontointivaiheessa ja monet asiat pystytään toteuttamaan paremmin. Tervetuloa tsekkaamaan uusi lokaatio – tupaantuliaisillan ennakkoliput ovat myynnissä nyt!
Comments closedSYNΛPSIn kesäjuhlia vietetään elokuun 2. päivänä (perjantai), ja tuttuun tapaan silloin on luvassa yön yli parasta synkemmän laidan vaihtoehtoista ja asenteellista elektronista musiikkia. Tapahtumapaikka on Club X (Herttoniemi, Helsinki). Erityisedulliset aikaisen linnun ennakkoliput saatavilla 25.7. asti osoitteesta https://synapsi.info/tickets
Comments closedSYNΛPSI lopettaa kevään ja aloittaa kesän perjantaina 31.5. tutussa paikassa, Club X:ssä. Tuolloin luvassa entisestään modernisoitu äänentoisto, ja illan musiikillisesta annista teemalla #alternative #electronic vastaavat Tallinnasta vierailulle saapuva Saiico sekä helsinkiläiset Snowdrop ja K-109. Tervetuloa! Liput saatavilla nyt osoitteesta https://synapsi.info/tickets
Comments closedSYNΛPSI -klubi palaa uudistetun 3.0 -version muodossa! Ensimmäiset päivät vuodelle 2019 on jo buukattu. Laita päivät ylös kalenteriisi:
Perjantai 1.2.
Perjantai 15.3. (klubin 13-vuotisjuhlat!)
Perjantai 26.4.